Itämerta rehevöittää sinne vuosikymmenten aikana kerryttämämme fosforivaranto. Oletetaan, että tätä merta rehevöittävää varantoa kuvaava mittari olisi kylpyamme. Jos amme on täynnä, meri on rehevä. Jos amme on hieman tyhjempi, meri on karumpi ja kirkkaampi – meille mukavampi.
Jos mittarinamme olisi kahdensadan litran kylpyamme, siihen tuleva päivittäinen uusi fosforikuorma olisi vajaa kaksi ruokalusikallista. Vuosittainen tulisi kymmenen litran ämpärillinen. Kahdessakymmenessä vuodessa kaksisataa litraa. Se on koko ammeellinen, eli aika paljon.
Vuotuisen fosforikuorman puristaminen yhteen ämpärilliseen on ollut kova juttu. 80-luvun pahimpina vuosina ammeeseen kaatui lähes kolme. Mistä on nipistetty? Pistekuormittajien ympäristöluvat ovat kireitä, valvonta on tehokasta, puhdistusteknologia korkeatasoista ja Venäjä on saanut pistekuormiaan kuriin.
Viimeistä ämpäriä on vaikea jättää kaatamatta
Jäljellä oleva vuotuinen ämpärillinen on pirullisen vaikea jättää kaatamatta. Neljä litraa tulee luonnon taustahuuhtoumana tai kaukokulkeumana. Näille ei voi mitään. Nipistettäväksi jää kuusi litraa. Niistä vajaa neljä litraa tulee hajakuormituksena maa- ja metsätaloudesta. Maanviljelijöillä ei ole mahdollisuutta kerätä kuormitusta peltojen reunoilta laitokseen insinöörin valvovan silmän alle.
Hajakuormituksen hallinnan tärkein keino on maatalouden ympäristöpolitiikka, jonka luomat ohjauskeinot viljelijä arkityössään kohtaa. Poliitikot, tutkijat, maatalouden ympäristöohjelmien suunnittelutyöryhmiä nimeävät ja niitä kipparoivat virkamiehet ovat paljon vartijoina. Rahalle on ottajia, toimenpiteille on toteuttajia, mutta saadaanko niistä hyötyä?
Amme on noiduttu
Sitä paitsi amme on noiduttu. Vaikka kaadamme vähemmän, pinta voi nousta rajusti. Pintaa nostaa hapettomista pohjista pohjasta vapautuva fosfori. Tämä on Itämeren suojelun suurin uhka, sillä se jakaa meidät kahteen porukkaan. Toiset eivät näe ämpäreiden kaadoilla tai kaatamatta jättämisillä mitään merkitystä. Itämeripuhe alkaa ottaa heitä aivoon. Toiset vaativat päitä vadille, koska meren tila on huono ja sinne menee yhä ravinteita. Aikaansaamattomuus alkaa ottaa heitä aivoon.
Jos saamme puristettua Itämereen menevää fosforikuormaa alemmaksi, voimme odottaa keskimäärin paremmassa tilassa olevaa Itämerta kymmenen vuoden kuluttua ja vielä paremmassa olevaa kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Ruuvi tiukalle ilman viivytystä
Miten kuormaa saadaan puristettua? Nykyisistä normeista on pidettävä kiinni ja kiristettävä kaikkien rantavaltioiden pistekuormittajien säätelyä. Pistelähteistä tulee yhä kaksi ja puoli litraa. Näistä parille litralle ei ole mitään tekosyitä, on teknologia ja on data. Ruuvi tiukalle ilman viivytystä!
Valko-Venäjän pistekuormituksen hallintaan pitää löytyä rahaa Itämeren rantavaltioista. Jokainen maatalouden ravinnekuormitukseen sormea osoittava ulostulo pitää kääntää maatalouspolitiikkaa osoittavaksi. Kokonaispeltopinta-alan on uskallettava antaa supistua, jäljelle jäävän viljelyn ammattimaistua ja tilakokojen kasvaa.
Lannan hyödyntämistä tiheimmiltä tuotantoalueilta ja suurimmista yksiköistä tulee tehostaa. Tässä tulee tavalla tai toisella hyödyntää yhä tarkemmin organisoituneita lihan tuotantoketjuja. Isot, lihatalojen sopimuksin ohjaamat ketjut voivat tuottaa paitsi taloudellista, myös ympäristönsuojelullista tehokkuutta.
Suoraan ammeeseen vaikuttavia toimenpiteitä on uskallettava tutkia ja toteuttaa: kestävää kalastusta, sedimentin hapettamista ja kalkkikivikäsittelyä.
Ja pitää muistaa, että ilman puhdasta vettä näivettyy sielu ja ruumis.
Antti Iho on Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, joka vetää Samassa vedessä -hankkeen osatutkimusta Rehevöittävän fosforikuormituksen kustannustehokas vähentäminen.
Tilaa Samassa Vedessä –hankeen blogit sähköpostiisi. Niitä ilmestyy noin puolentoista kuukauden välein.
Tilaa blogi